Markus Jäntti & Oscar Veyrunes: AUTOMATIC

AJANKOHTAISUUS RAKENTUU HIENOVIREISTEN VIESTIEN VARAAN

•Kalasataman seripajan yhteydessä toimiva Paja-Galleria avaa torstaina 1.2. 2024 kahden Berliinissä vaikuttavan kuvataiteilijan yhteisnäyttelyn

Markus Jäntti ja Oscar Veyrunes käsittelevät teoksissaan urbaanin toiston teemoja. Ne kuvaavat ulkopuolisuutta, loputtomien visuaalisten ärsykkeiden geneerisyyttä ja yleistä vaikeutta hahmottaa kokonaisuuksia.

Näyttelyssä on Jäntiltä mukana suurikokoinen maalaus sekä grafiikanvedoksia ja pieniä lasiveistoksia. Veyrunes osallistuu veistoksilla, joita yhdistää metalliverkko. Jokainen teos on verkon sisään runnottu muoto. Verkot koostuvat toisiinsa liitetyistä palasista, joissa sekä olemus että koko vaihtelevat. Olennaista on verkon toisteisuuden luoma pinta, joka luo teoksiin rytmisen, sopivasti vaihtelevan esteettisen muodon.

Jäntin maalauksissa ja grafiikanvedoksissa sommittelu on irtonaista ja kuva-aiheet koostuvat fragmenteista. Ne liikkuvat sujuvasti pop-taiteen, naivismin ja nykyekspressionismin välillä rakentaen mielenkiintoisia visuaalisia siltoja. Toistoa löytyy niin teosten sisältä kuin teoksesta toiseen. Värilliset lasiveistokset lainaavat muotonsa huippumerkkien logojen hevosista. Historian statussymboleista on tullut kuluttamisen symboleja.

Näyttelykokonaisuus on nimeltään Automatic. Se on vahvasti kulutuskriittinen, mutta sen sisällöllinen ja käsitteellinen puoli on tasapainossa muodon kanssa. Teoksissa on oivaltavaa materiaalinkäsittelyä, ne on mittakaavaltaan harkittuja ja niiden vuoropuhelu toimii intiimissä tilassa hienosti. Tilan intiimiys rakentaa kiinnostavan paradoksin suhteessa teolliseen miljööseen ja ikkunoiden tarjoamaan maisemaan, joka paljastaa murrostilassa olevan entisen joutomaan rakentumisen kaupalliseksi kaupunkitilaksi.

Veyrunes on käärinyt veistoksissaan verkkoon muun muassa Näppäimistön ja tyynyt. Ready made -elementit ohjaavat ajattelemaan elektroniikka- ja tekstiiliteollisuuden globaaleja ongelmia. Silti teokset perustuvat pitkälti niiden sekä esteettiseen herkkyyteen että aistittavissa olevaan haurauteen. Osa Jäntin lasihevosista on ilman päätä, osa kokonaisia. Yhtä kaikki ne ovat herkkyydessään jotain muuta kuin yläluokan hartioita koristava silkkihuivi. Ajankohtaisuus on lopulta ajatonta, kriittisten puheenvuorojen viesti on tehokkaampaa, kun se on puettu hienovireiseen visuaaliseen asuun.

Veikko Halmetoja, kuraattori

Markus Jäntti (s. 1994) on suomalaissyntyinen Berliinissä ja Espoossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka hyödyntää teoksissaan eri tekniikoita monipuolisesti mm. maalausta, grafiikkaa ja kuvanveistoa.

Oscar Veyrunes (s. 1992) on ranskalaissyntyinen Berliinissä asuva ja työskentelevä pääasiassa kuvanveistoon keskittynyt kuvataiteilija.

Paja-galleria, Vanha talvitie 9, Helsinki. Avoinna ma–pe 10–17